keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Uusi matto


Löysin kirjastosta lainaamastani kirjasta kivan matto ohjeen, valmistuu paljon nopeammin kun ristipisto ompelukset.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Näpertelyä




Eilen tein valmiiksi Jaanan lähettämiä askartelupakkauksia. Mukavaa puuhaa samalla kun katselee telkkua. Sain valmiiksi kauneussetin, vintage postikorttisetin ja kirjoitussetin.

Postia Tippaliisalta






Tippaliisan blogissa onnistuin bongaamaan lähes tasaluvun jonka kunniaksi hän lähetti minulle ihanaa postia. Paketti sisälsi minejä: hattuja ja lippis, pieniä virkattuja perhosia, virkattuja liinoja, Tilda etanan ja sydämen sekä suloiset pienet villasukat. Ihana saada virkattuja ja neulottuja juttuja koska niitä en itse saa tehtyä Ihanan pieniä!

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Postia Jaanalta


Jaana lupasi blogissaan arpoa tekemänsä maton ja minullahan oli onni matkassa. Maton lisäksi hän lähetti tekemänsä pikku pyyhkeet ja paitulin sekä vähän pientä puuhaa, mini askartelupakkauksia. Minä olin niin innoissani että sain kaikki leikattua jo eilen illalla, tänään sitten liimaillaan.

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Prinsessa leivoksia

Prinsessa leivokset on tehty Fimo massasta.

Ruusu kori

Tämän kori setin ostin Lahden markkinoilta, leikkasin ja kokosin sen tänään.

Lahden minimarkkinat jatkoa



Lahden minimarkkinat






Lauantaina kävin Siirisofian kanssa Lahden minimarkkinoilla. Kaikkea mukavaa ja kaunista tuli ostettua. En enää muista ihan kaikkia keneltä mitäkin ostin mutta ainakin Wooperin ihania astioita tuli hankittua,Nukkekoti ja lelun pöydästä ostin sohvan, kolme nukkea, vadin ja kannun ja pensseleitä. Luksianialta linnunpönttö ja massa juttuja. Kaikki ostamani tavarat ovat aivan ihania vaikka niitä en tässä mainitsekaan ja paljon jäi vielä ostamattakin mutta Forssan markkinoilta sitten lisää...